*

Antti Rautiainen

Hobbyhorse Revolution: arvostelu

Selma Vilhusen Hobbyhorse revolution on vielä viiden kuukauden ajan nähtävissä Ylen areenassa . Kyseessä on heittämällä yksi parhaista koskaan näkemistäni dokumenteista. Päähenkilöt ovat samanaikaisesti aitoja, herkkiä ja cooleja. Vajaaseen tuntiin on saatu mahdutettua Hollywood-elokuvaan kelpaava draaman kaari koulukiusatuista nuorista, jotka kaikki vastoinkäymiset voittaen luovat muutamassa vuodessa ja täysin omaehtoisesti kymmentä tuhatta nuorta yhdistävän alakulttuurin.

Samalla tämä lapsien ja teinityttöjen itseorganisoima maailma on jollain tavalla karmiva. Siinä on luotu täysin tyhjästä mielivaltaisilta vaikuttavia (kepparikouluratsastuksen) konventioita , joiden noudattamista treenataan kuukausikaupalla äärimmäisen kurinalaisesti. Tämä jälkeen lapset ja nuoret laitetaan kilpailussa järjestykseen sen perusteella, kuinka hyvin he tuomarien subjektiivisen näkemyksen mukaan noudattavat näitä konventioita. Riippumatta siitä tuntuiko tuomarin tuomio oikeudenmukaiselta, kilpailun jälkeen palataan kurinalaisen harjoittelun pariin.

Urheiluna kepparikouluratsastus vaikuttaa aikamme, kulttuurimme ja jälkiteollisen tuontantojärjestelmämme kuvalta. Teollisen ajan urheilulaji oli esimerkiksi 1800-luvun nyrkkeily. Se oli raakaa, materialistista, maskuliinista ja objektiivista, siinä missä kepparikouluratkaisu on 1800-luvun nyrkkeilyn vastakohta näissä kaikissa neljässä ulottuvuudessa. Uusia eriä tuli niin kauan kun jompi kumpi oli pystyssä, pisteitä ei jaettu ja tuomarin rooli oli minimaalinen. Tarkoitus ei ollut sijoittua korkealle hierarkiassa, vaan säilyä hengissä. Jokainen ottelu aiheutti takuuvarmasti pysyvän aivovamman ainakin yhdelle, ja yleensä molemmille osanottajille.

Nykyajan nyrkkeilyllä ei tietenkään ole enää sama asia. Amatööritasolla ottelut ratkeavat pisteillä. Ammattilaistasolla otteluiden sopimusneuvottelut ovat kapitalistista kaupankäyntiä, joka varmistaa ettei kaksi sarjansa parasta nyrkkeilijää koskaan kohtaa uransa huipulla. Nyrkkeilyssä ei koskaan ole ollut enempää järkeä kuin kepparikouluratsastuksessa, mutta ei urheilun pointti olekaan olla järkevä. Urheilun pointti on kilpailu, ja urheilulaji on relevantti jos sen sisältämän kilpailun henki on ajassaan relevantti.

Teollisen lajin urheilulajeja ovat myös yleisurheilu ja murtomaahiihto. Kummassakin on tarkoitus jalostaa ihmisestä jonkinlainen mustikkasopalla toimiva biologinen höyrykone, jonka kykyä tuottaa liikemäärää ja momenttia sitten mitataan objektiivisesti. Vaikka näiden lajien säännöt monimutkaistuvat vuosi vuodelta, ne ovat auttamattoman vanhanaikaisia, eikä niiden harrastaminen enää kiinnosta nuoria. Vaikka en juurikaan seuraa urheilua, tiedän Enni Rukajärven. Mutta en osaa nimetä yhtäkään suomalaista kilpailevaa murtomaahiihtäjää.

Ainoa Hobbyhorse revolutionin kohta joka minusta tuntuu vapaudelta on ihana kohtaus, jossa harjoitusleirillä olevat lapset ratsastavat keppareilla metsäpolkua pitkin ilman mitään tarkoitusta. Mutta ehkä vapauskäsitykseni on armottoman teollinen ja vanhanaikaikainen. Ehkä vapaus ei olekaan päämäärätöntä ja rajoituksetonta oleskelua, vaan sitä, että keksitään lisää sääntöjä ja saadaan muut noudattamaan niitä.

Keppariharrastus antaa takuulla parempia valmiuksia jälkiteolliseen työelämään kuin teollisen ajan urheilulajit. Lopputekstien mukaan kaikista dokumentin päähenkilöistä on tullut luovia voittajia, sitä ei kerrota mitä heidän tasapäistävistä koulukiusaajistaan on tullut. Se, että kepparikouluharrastus on juuri teinityttöjen innovaatio, tulee jälkiteollisella ajalla olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus.

Joidenkin tutkimusten mukaan koulukiusaus on vähentynyt, eikä se ole ihme. Koulukiusauksen tarkoitus on luoda universaali hierarkia. Sitä pidettiin tarpeellisena teollisessa massayhteiskunnassa, jossa kaikki tekivät eri tehtäviä yhdessä suuressa yhteisessä talousjärjestelmä-tehtaassa. Siksi opettajat pitivät koulukiusaamista ennen normaalina, ja usein osallistuivat siihen myös itse.

Nykyään hierarkian ei enää pidä olla universaali, vaan hierarkiat ovat jokaisen erikoisalan sisällä. Vastaavasti säännöt ovat entistä tiukempia ja entistä mielivaltaisempia, ja kyky noudattaa niitä on entistä tärkeämpää. Siksi kaikissa nykyaikaisissa urheilulajeissa on pisteitä antavat tuomarit. Ja siksi kepparikouluratsastus on potentiaalinen tulevaisuuden olympialaji, mikäli falangisti-Saramanchin luoma teollisen kapitalistinen olympialais-instituutio onnistuu joskus päivittämään itsensä jälkiteolliseen maailmaan.

Antti Rautiainen  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Olin kuin puulla päähän lyöty,kun törmäsin tutun muksun harrastavan tätä. Jotenkin oli vaikea sisäistää teinin kiinnostuvan keppihevosista ja innoissaan rakentaa esteratoja.

Ensimmäinen ajatus oli josko jotain hirveää olisi tapahtunut ja tyttö karkaa sinne minne pääsee eli mielikuvitukseensa. Kun sitten kuulin tämän olevan melko yleistäkin,niin päästin hieman irti ajatuksesta,mutta juttusi palautti taas takaisin. Mistä tuo nöyrä reenaaminen ja mielivaltainen tuomarointi voi kummuta?

Käyttäjän anttirautiainen kuva
Antti Rautiainen

No ne kyllä kuuluvat kaikkiin urheilulajeihin.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset