Antti Rautiainen

Valmentaja: arvostelu

  • Valmentaja: arvostelu

Varoitus! Arvostelu sisältää juonipaljastuksia.

Kun Tuukka Temonen noin kaksi vuotta sitten ilmoitti tekevänsä elokuvan Jari Sarasvuosta, myös minä pidin sitä vitsinä. Ketä kiinnostaisi nähdä fanipojan näkemys tyypistä, joka on muutenkin mediassa jatkuvasti, ja jota lähes kaikki pitävät ärsyttävänä? En uskonut että kukaan antaisi tälle hankkeelle rahaa.

Tänä vuonna näkemykseni muuttui, osittain elokuvan onnistuneen ja provoavan ennakkomainonnan takia. Koska haluan aina olla erilainen, halusin pitää tästä elokuvasta. Toivoin, että se olisi häpeämätön kapitalismin puolustuspuhe. Suurin osa elokuvista on kristillis-marxilaisia, joissa röyhkeydestä ja ylpeydestä saa rangaistuksen, ja joissa rikkaat ihmiset joutuvat kärsimään rikkauksistaan silloinkin kun he ovat oikeamielisiä. Tästä huolimatta varallisuuserot kasvavat jatkuvasti. Jos näkisimme enemmän elokuvia joissa ihmiset rikastuvat ja tulevat onnellisiksi ilman mitään moraalisia ansioita, ehkä useampi ymmärtäisi populaarikulttuurin valheellisen eskapistisen luonteen, ja liittyisi antikapitalistiseen liikehdintään (tästä kirjoitti myös J.-A. Laitalainen).

Valmentaja-elokuvan hyvä puoli oli ajoittainen moraalinen ambivalenssi. Välillä päähenkilön kusipäisestä käytöksestä rangaistiin ja välillä palkittiin. Seuraamuksissa ollut mitään johdonmukaisuutta, kuten ei ole elämässäkään. Realistinen elokuva on mahdottomuus, mutta joskus on hienoa jos elokuvassa on realismin murusia. Tämän pilasi osittain loppuun keinotekoisesti liimattu opetus ydinperhe-ideaalin tärkeimmyydestä.

Välillä Valmentajassa asetetaan uskomattomia tavoitteita ja saavutetaan ne, välillä projektit leviävät käsiin katastrofaalisesti. Täsmälleen sama käyttäytymismalli johtaa välillä voittoihin ja välillä häviöihin, kuten myös tosielämässä. Hienolla tavalla Valmentaja on elokuva sen itsensä tekemisestä: myös Temonen asetti päämäärän johon kukaan ei uskonut, jota kaikki pitivät mahdottomana, hän taisteli ja lopulta menetti paljon rahaa. Samalla Valmentaja on kapitalismiin myönteisesti suhtautuvan ohjaajan elokuva kapitalismista, joka ei kuitenkaan noudata kapitalismin ainoaa sääntöä, eli voitontekemistä. Se on siis eräällä tapaa antikapitalistinen elokuva, siinä missä lukemattomat elokuvat joissa taistellaan ”systeemiä vastaan” ovat tuottaneet tekijöilleen kymmeniä miljoonia ja investoijilleen satoja miljoonia, muuttamatta mitään.

Sarasvuon henkilöön liittyy paljon kiinnostavia teemoja. Yritysvalmennus, ja ylipäätänsä suuryritysten toimintakulttuuri on erittäin kiehtovaa. Kapitalismi pyrkii toisaalta tuhoamaan kaikki ideologiat, mutta selkeästi puhdas materialismi ei riitä motivoimaan ihmisiä riittävästi voitontuottamiseen. Tämän vuoksi yritysvalmennus pyrkii ryhmähengen muodostamisen rinnalla konstruoimaan jonkinlaisen yrityskohtaisen ad-hoc kapitalistisen ideologian. Näin toimivat myös kapitalistiset joukkotapahtumat. Pääsin viime vuonna Slushiin ilmaiseksi dyykkaamalla rannekkeen ja badgen Messukeskuksen roskiksista, tunnelmaa sisällä kuvailisin herätysjuhliksi Blade Runner-estetiikalla.

Toisaalta kapitalismi pyrkii jatkuvasti myös murentamaan kaikkia ideologioita, koska pääoman kasautuminen pyrkii murtamaan kaikki ideologiset kahleet. Tämän vuoksi kapitalistit tekevät itsekin yritysvalmennuksen jatkuvasti naurunalaiseksi, mikä tapahtuu toistuvasti myös Temosen elokuvassa. Elokuvassa ei esitetä lopullista mielipidettä sille onko Sarasvuon valmennuksessa joku ”totuus”, vai onko hän vain karismaattinen hörhö joka on saanut ihmiset ajoittain uskomaan sekoiluihinsa. Samasta syystä kiinnostaa self-help, jonka alalla Sarasvuo on myös menestynyt. Self-help ei liity yhtä suoraan voitontavoitteluun kuin yritysvalmennus, mutta käytännössä se pyrkii usein yksilön menestykseen tai onnellisuuteen kapitalistisen yhteiskunnan kontekstissa, kapitalismin ehdoilla. Mutta mihin tahansa oppirakentelmaan tarrautuva häviää ennen pitkää kapitalistisessa kilpailussa, siksi self-helpille naureskelu on aivan yhtä kapitalistista kuin self-help.

Kiinnostava aihe on myös ulkopuolisuus ja periferisyys, joita Temonen on käsitellyt edellisessä elokuvassaan Teit meistä kauniin (arvosteluni). Elokuvassa dogmaattiset anarkistit marginalisoituivat, sen sijaan ideologisesti joustavamman Apulannan toiminta johtaa mellakkaan Heinolan torilla. Elokuva oli mielestäni erittäin viihdyttävä, ehkä siksi että olin itsekin nuori 90-luvulla.

Suomalainen rock ja punk ovat perinteisesti edustaneet periferian kulttuuria, suurimmat bändit kuten Eppu Normaali ovat usein tulleet periferiasta. Gösta Sundqvist oli täysin urbaani, mutta Leevi and the Leavingsin suurimpien hittien aihepiiri oli täysin agraarinen. Apulannan jäsenistä osa ei ole edes Heinolasta vaan Heinolan maalaiskunnasta, eli täysin landelta.

Suomen periferian kulttuuri on kuitenkin kriisiytynyt, ja voi olla että Apulanta on Suomen viimeinen suuri periferinen rockbändi. Litku Klemetti on periferinen, mutta sitä ei voi laskea tähän jatkumoon koska se perustuu kuolevan periferisen kulttuurin nostalgisointiin. Se on siis vähän kuin hautakirjoitus. Teit meistä kauniin-elokuvassa periferian vastapoolia edustaa Tehosekoitin Lahden metropolista, mutta periferian ja metropolin konflikti päätyy elokuvassa optimistisesti kapitalistiseen synteesiin, Levy-yhtiön perustamiseen.

Valmentaja-elokuvassa tällaista synteesiä ei tapahdu. Sarasvuo ymmärtää, että vanhan pääoman edustajille hän tulee ikuisesti olemaan nousukas jolle naureskellaan. Kapitalismi tarjoaa mahdollisuuksia luokkakiertoon ja periferian pärjäämiseen, mutta ei todellista tasavertaisuutta käytännössä.

Valmentaja-elokuvan pääongelma onkin se, että kiinnostavia teemoja on liikaa eikä niistä yhteenkään syvennytä riittävästi. Käsikirjoittajan olisi pitänyt karsia teemoja rohkeammin, esimerkiksi heivata kaikki ihmissuhteet koska niitä käsitellään riittävästi muissa elokuvissa. Toivoisin, että joku tekisi Sarasvuon tarinasta pelkistetymmän version esimerkiksi teatterinäyttämölle.

Käsikirjoituksen puutteet eivät kuitenkaan ole syy siihen miksi elokuva floppasi. Syy on se, ettei Suomessa voi tehdä elokuvaa jossa nousukas menestyy. Ihmiset voisivat ehkä mennä katsomaan elokuvaa jossa Sarasvuota rangaistaan hänen menestymisestään, mutta eivät elokuvaa jossa samaistutaan Sarasvuohon ja esitetään hänet sympaattisena. Ymmärrän, että rikkaiden halveksunta on liima joka pitää yhteiskuntaamme kasassa, ja hyväksyn sen. Silti on usein piristävää nähdä elokuvia joissa ei ole mitään moraalista opetusta. Harmillisesti Valmentaja-elokuvan loppuun oli yritetty hätäisesti liimata moraalinen opetus. Toisaalta moraalisen viestin puuttuminen ei vielä itsessään tee mistään elokuvasta kiinnostavaa.

Antti Rautiainen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat