*

Antti Rautiainen

Kaikki blogit puheenaiheesta Rooma

Maailman mahtavin mies

Kun lukee muinaisista hallitsijoista, syntyy kiusaus verrata menneitä aikoja nykypäiviin. Siinäkin mielessä Rooman ensimmäinen keisari Augustus (63 eaa.-14 jaa.) on kiehtova henkilö. Hän oli silloisen maailman mahtavin mies, Rooman valtakunnan perustaja.

Tästä mahtavasta miehestä amerikkalainen John Williams (1922-1994) kirjoitti vuonna 1972 viimeiseksi jääneen romaaninsa (Augustus, Bazar 2017). Se on vasta nyt suomennettu. Augustus koostuu kuvitelluista kirjeistä, päiväkirjoista ja muistelmista. Se on taitava sekoitus faktaa ja fiktiota.

Rooman viimeiset päivät

Moni uskoo ennustajia, joiden mukaan Euroopan unioni sortuu kansainvaellukseen, valtavaan ja hallitsemattomaan maahanmuuttoon, kuten muinainen Rooman valtakunta. Väite ei ole koko totuus edes Rooman tuhosta, mutta tutulta kuulostaa roomalaisen historiankirjoittajan Ammianus Marcellinuksen teksti vuodelta 376, kun hän kuvailee goottien epätoivoista muuttoa Roomaan. Kuvaus on kuin tämän päivän Välimereltä:

Loma Roomassa ja Helsingissä

Pääasiassa Itä-Euroopassa ja välillä hieman sitäkin idempänä vietetyn vuoden jälkeen päädyin hetkeksi aivan toiseen ilmansuuntaan. Sain palattua lukuisten seikkailujen ja elämysten jälkeen pohjoiseen kotimaahani toukokuun lopulla, jolloin Suomen kesä oli päässyt ilokseni jo kunnolla käyntiin, mutta kuukauden vaihduttua lentokone veikin minua taas hetkeksi kohti etelän lämpöä. Pidennetty viikonloppu kului tällä kertaa Roomassa, jossa viimeisestä vierailustani tuli kuluneeksi jo kuusi vuotta.

Rooma

Viivi Luik - kohtalona Rooma

Olen viime vuoden lopulta ollut mukana katolisessa kirjablogissa Ota ja lue ( http://otajalue.blogspot.fi). En aio enempää julkaista tuon blogin tekstejä täällä, mutta nyt teen pienen mainosiskun.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä