Antti Rautiainen

The Gangster - elokuvatrilogia

  • The Gangster - elokuvatrilogia
  • The Gangster - elokuvatrilogia
  • The Gangster - elokuvatrilogia

Kiinnostuin Dawood Ibrahimin  D-company rikollisjärjestöstä pari vuotta sitten, ja päätin samalla etsiä elokuvia aiheesta. Ensiksi päätin katsoa Ram Gopal Varman The Gangster-trilogian Satya, Company ja D. Kaksi ensimmäistä katsoin jo yli vuosi sitten, kolmannen ehdin katsoa vasta nyt.

Wikipedian artikkeli Ibrahimistä on todella sekava ja epäjohdonmukainen, kuten intialaiset englanninkielisen wikipedian artikkelit yleensäkin jostakin syystä. Ilmeisesti siellä tietosanakirjojen logiikka on jotenkin toisenlainen. Elokuvat eivät myöskään tarjoa aiheeseen mitään lisävalaistusta, eivätkä ne avaa lainkaan sellaisia mielenkiintoisia kysymyksiä kuten järjestäytyneen rikollisuuden ja uskonnollisuuden suhde Intiassa ja Ibrahimin väitetyt suhteet Al-Qaidaan. Elokuvateollisuuden ja mafian suhdetta on kuitenkin käsitelty kaikessa kolmessa elokuvassa. Tämä on mielenkiintoista, koska elokuvateollisuus on yksi aihe mitä ohjaajien luulisi ymmärtävän. Kysymyksien auki jättämisestä huolimatta sarja on ihan menevää viihdettä, lukuunottamatta kolmatta osaa joka on huono.

Toinen osa oli mielestäni paras, koska siinä oli glamour-elämää siinä missä ensimmäinen ja kolmas ovat rujoja. Lisäksi toisen osan loppuratkaisu on erityisen ambivalentti, mutta en paljasta sitä tässä. Kaikki kolme elokuvaa ovat Bollywood-elokuviksi erittäin synkkiä, vaikka pari tarinasta irrallista tanssikohtausta on muistaakseni upotettu niihin kaikkiin (kolmannessa osassa tanssikohtaus käsittelee parisuhteen arjen ja gangsterielämän yhteensovittamisen hankaluuuksia!). Hääkohtausta ei kolmannessa osassa ollut, en enää muista oliko niitä ensimmäisessä ja toisessa.

Juonirakenteeltaan elokuvat noudattavat länsimaisia gangsterielokuvia, niissä rakennetaan ja ylläpidetään rikollis-imperiumeja, petetään liittolaisia ja tapetaan ihmisiä. Yhdessä suhteessa oli mielestäi kuitenkin selkeä ero amerikkalaisiin gangsterielokuviin. Näissä intialaisissa elokuvissa en nähnyt mitään moralismia, ainakaan sellaista minkä minä sellaiseksi ymmärtäisin. Niiden päähenkilöt toki pitivät huolen perheestään ja sukulaisistaan, mutta mitään muuta moraalia heillä ei ollut. Kaikki muut tapetaan siekailematta ja rahaa tehdään keinoilla millä hyvänsä.

Länsimaisissa elokuvissa tällainen elämäntapa johtaa aia vähintään painajaisiin ja tunnontuskiin, mahdollisesti myös rakkaat menetetään tavalla tai toisella omien syntien vuoksi kuten Kummisetä-trilogiassa. Näissä intialaisissa elokuvissa taas pahasta joskus seuraa sanktio ja joskus vain yhä enemmän menestystä ja rahaa ja yhä kauniimpia naisia, eikä ole mitään logiikkaa siinä kenelle käy hyvin ja kenelle huonosti.

Minusta tämä muistuttaa paljon enemmän tosielämää, enkä myöskään ymmärrä miksi elokuvan päähenkilöön pitäisi aina samaistua. Miksi hän ei Hollywoodissa saa olla sosiopaatti tai psykopaatti? Tässä suhteessa pidin näistä elokuvista enemmän kuin Hollywoodin gangsterielokuvien saarnaavasta moralismista. Kaikesta ylinäyttelemisestä ja pateettisuudesta huolimatta Intian gangsterielokuvat muistuttavat mielestäni enemmän  todellisuutta.

Mutta voi tietysti olla niinkin että länsimaissa ns. roskaelokuvat ovat vapaampia moralismista kuin “laatuelokuvat”, enkä vain ole nähnyt niitä tarpeeksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat